Aamu Säätiön edustaja mukana Team Rynkeby -pyöräilyssä: “Ilman Rynkebytä Aamu ei olisi kasvanut yhtä nopeasti – olen valtavan kiitollinen”

Aamu Säätiön Laura Paasio on ensimmäistä kertaa mukana Rynkeby-hyväntekeväisyyspyöräilyssä pyöräilijänä. Vuonna 2018 Rynkeby-pyöräilyllä saatiin kerättyä Suomessa miltei 900 000 euroa varoja, joista suuri osa luovutettiin Aamu Säätiölle. Mennäänkö tänä vuonna yli miljoonan? “Aamu Säätiöstä on tullut lyhyessä ajassa merkittävä suomalainen lasten syöpä- ja veritautien tutkimuksen rahoittaja. Ilman Rynkebytä emme olisi päässeet tavoitteeseemme näin nopeasti. Nyt olen päässyt katsomaan Rynkeby-toiminnan sisältä, kuinka yhdessä tekemisessä on valtava voima”, Paasio kiittää.

Viime syksynä Aamu Säätiön asiamiehen Laura Paasion pitkäaikainen haave toteutui. Hänet valittiin pyöräilijäksi Team Rynkeby – God Morgon -hyväntekeväisyyspyöräilyyn.

“Hakeminen oli niin suuri asia, että lykkäsin sitä aivan viimeiseen hetkeen asti. Halusin olla varma, että jos minut valitaan, pystyn omistautumaan projektille sen vaatimalla tavalla.”

Rynkeby-pyöräilyn kulmakivet: hyväntekeväisyys, hyvinvointi ja yhteisöllisyys

Suomessa toimii seitsemän eri Rynkeby-joukkuetta. Paasio kuuluu Team Rynkebyn Helsingin joukkueeseen. Joukkueella on kapteeni ja kaksi varakapteenia. Pyöräilijöitä siihen kuuluu yhteensä noin 40. Kaikkiaan Suomessa on Rynkeby-pyöräilijöitä n. 250, joiden mukana kulkee kaikesta huolehtiva tiimikohtainen, yhteensä satapäinen huoltojoukko.

TRGM Helsinki Tampereen reissun ja 420 km jälkeen.

Heinäkuussa kaikilla Rynkeby-joukkueilla on edessä pyöräilyn huipennus: Tour de Paris eli pyöräily Pariisiin. Kaikki Suomen Rynkeby-joukkueet lähtevät Helsingistä laivalla Travemündeen Saksaan. Loppumatka Travemündesta Pariisiin taitetaan pyörällä. Pyöräilyhuipennuksen pituus on noin 1 200 kilometriä.

“Kun pyöräily Pariisiin on ohi, tunnen varmasti ylittäneeni itseni”, Paasio pohtii jo nyt.

Kuluneen syksyn, talven ja kevään Team Rynkeby Helsingin pyöräilijät ovat treenanneet Pariisiin pyöräilemistä varten fyysistä kestävyyttä ja pyöräilytekniikkaa yhteisillä spinning-tunneilla. Ennen Tour de Paris -matkan alkamista jokaisen pyöräilijän on vielä pitänyt keväällä pyöräillä vähintään 2500 kilometriä. 

“Keväällä lähdimme ensimmäistä kertaa yhdessä joukkueena ryhmäajoille maantielle. Jos ei ollut koskaan maantiepyöräillyt, se oli varmasti jännittävä kokemus. Jalkojen kiinnittäminen polkimiin, hurja ajovauhti ja aivan kiinni muissa pyöräileminen… Minuakin hirvitti, vaikka olen hyvässä kunnossa ja harrastanut jonkin verran maantiepyöräilyä. Toisaalta tässä piilee osallistumisen suola: pääsee ylittämään itsensä ja hyppäämään hetkeksi pois mukavuusalueelta.”

Tässä mennään TRGM Hkin kapteeni Katin kanssa Espoon Girossa.

Pitkien matkojen treenaaminen alkoi sillä, että Paasion Rynkeby-porukka pyöräili Giro d’Espoo -kuntoajotapahtumassa 112 kilometriä ja Pirkan pyöräilyssä 217 kilometriä. Treeneihin mahtui myös pyöräily Helsingistä Tampereelle ja takaisin, yhteensä reilut 400 kilometriä. 

Rynkeby-joukkueeseen kuuluminen ei kuitenkaan ole pelkkää pyöräilyä. Jokaisen pyöräilijän pitää kerätä myös sponsoreita joukkueelle.

“Rynkebyn kolme kivijalkaa ovat fyysinen hyvinvointi, yhteisöllisyys ja hyvän tekeminen. Hakemalla pääsee mukaan hyvään jengiin tekemään hyvää”, Paasio kiteyttää. 

“Vaikka pyöräily on kovaa työtä, niin on myös sponsorien kerääminen. Yritykset eivät avaa oviaan aina helposti”, hän lisää.

Tänä vuonna yli miljoonan euron?

Rynkeby-pyöräilyssä Suomessa kerätyistä varoista 70 prosenttia luovutetaan Aamu Säätiölle. Viime vuonna koko potti oli kaikkien aikojen suurin: yli 886 000 euroa. 

“Meitä pyöräilijöitä jännittää jo, pääsemmekö tänä vuonna yli miljoonan euron. Haamuraja on lähellä”, Paasio hehkuttaa.

Pyöräily sai alkunsa Tanskassa vuonna 2001 ja Suomi on ollut mukana vuodesta 2013. Pyöräily alkoi Rynkebyn mehuyrityksen henkilökunnan tempauksesta ja on kasvanut valtavaksi monta maata kattavaksi hyväntekeväisyysprojektiksi. Viime vuonna varoja saatiin kerättyä kaikissa Rynkeby-pyöräilyyn osallistuvissa maissa yhteensä yli 9,4 miljoonaa euroa.

Hyväntekeväisyyspyöräilyn lisäksi Team Rynkeby -organisaatio järjestää jokavuotista Koulujuoksu-tapahtumaa, jossa pohjoismaiset koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Viime vuonna Koulujuoksuun osallistuneiden lasten määrä kasvoi 50 prosenttia. Sen myötä keräyssummakin oli 70 prosenttia suurempi, reilusti yli 160 000 euroa. 

Voimat yhdistämällä saadaan suuria asioita aikaan

Team Rynkeby -pyöräilijäksi pääseminen on ollut Aamu Säätiön edustajalle silmiä avaava kokemus.

Ryhmässä ajaminen vaatii keskittymistä. Kun homma toimii, on ryhmän tarjoamasta beesistä suuri hyöty koko porukan ajoon.

 

“Pyöräilyyn osallistumalla näen, miten Rynkebyn hyväntekeväisyystoiminta oikeasti toimii ja kuinka paljon se vaatii. Pyöräilijät käyttävät tähän valtavasti omaa aikaansa ja jokainen heistä tuo omat verkostonsa Rynkebyn käyttöön. Se tarkoittaa, että välillisesti myös Aamu saa ne käyttöönsä. Aamu Säätiö on äärimmäisen kiitollinen siitä, että Rynkebyn myötä meidän tunnettuus kasvaa moninkertaisesti”, Paasio sanoo.

Rynkeby-pyöräily on lisännyt hänen mukaansa tietoisuutta lasten syövistä ja Aamun työstä sen eteen, että jokainen veri- tai syöpätautiin sairastunut suomalainen lapsi eläisi terveen aikuisuuden maailman parhaan hoidon turvin.

Aamu Säätiö perustettiin vuonna 2012. Viime vuonna säätiö saavutti ensimmäistä kertaa vuotuisen tavoitteensa rahoittaa lasten syöpätutkimusta yli 500 000 eurolla.    Tavoite on asetettu säätiön toiminnan alussa ja perustuu minimitarpeeseen, jolla pystytään rahoittamaan kaikkein kriittisimmät lasten syöpähoitojen tutkimukset.

“Aamusta on tullut lyhyessä ajassa merkittävä rahoittaja. Ilman Rynkebytä emme olisi päässeet tavoitteeseemme näin nopeasti. Yhdessä tekemisessä on valtava voima. Saamme suuria asioita aikaan.