Myönnetyt tuet

AAMU Säätiö rahoittaa Suomessa veri- ja syöpätauteja sairastaville lapsille annetun lääketieteellisen hoidon kehitystyötä sekä perustutkimusta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Aamun rahoittamia, käynnissä olevia tutkimuksia on esitelty alla olevissa filmeissä

➡️ Luonnolliset tappajasolut apuna lasten leukemian hoidossa

Tulevaisuuden 100 % paranemisennusteeseen päästään vain kehittämällä syöpähoitoja. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan intensiivistä tutkimustyötä.

AAMU rahoittaa Kim Vettenrannan innovatiivista tutkimusta liittyen luonnollisten tappajasolujen (NK-solu) hyödyntämiseen leukemian hoidossa.

 

➡️ ALL leukemian hoidosta entistäkin yksilöllisempää uuden tutkimuksen myötä

Lasten yleisintä syöpää, akuuttista lymfoblastileukemiaa (ALL), hoidetaan tänä päivänä tehokkaasti, jopa yli 90 % lapsista voidaan parantaa.

Heille, joihin hoito ei tehoa tai syöpä uusii, meneillään oleva AAMUn rahoittama kansainvälinen hoitotutkimus ALLTogether tutkii entistä yksilöllisempää ja kunkin lapsen syöpätyyppiin sopivaa hoitoa yhdistettynä kohdennettuihin biologisiin hoitoihin sekä mahdollisuuteen uusiin soluterapiahoitoihin kuten CAR-T.

2022

Säätiö myönsi 30 0000 euron apurahan tutkimukselle – PP2A in medulloblastoma therapy resistance: novel opportunities for targeted therapeutics.

Säätiö myönsi 28 000 euron apurahan tutkimukselle – Personal crisis and cancer predispose syndromes (PeCCaPS), genomitiedon psykologiset vaikutukset.

Säätiö myönsi 22 000 euron apurahan tutkimukselle – Lasten munuaissyöpään (Wilmsin tuumori) johtavat mekanismit.

Säätiö myönsi 6 000 euron apurahan väitöskirjatutkimukselle – Muuntuneen transkriptionaalisen säätelyn karakterisointi akuutti lymfoblastileukemiassa kehitysohjelman yhteydessä.

Säätiö myönsi 65 076 euron apurahan tutkimukselle – An international prospective trial for children with a typical teratoid/rhabdoid tumours (ATRT) including a randomized phase III study evaluating the non-inferiority of three courses of high-dose chemotherapy (HDCT) compared to focal radiotherapy.

Säätiö myönsi 78 269 euron apurahan tutkimukselle – SIOP YCMB-LR: Prospective international SIOPE/CONNECT/NEXT phase-III trial to improve neurocognitive outcomes in young children with low-risk medulloblastoma. Prospektiivinen kansainvälinen pienten lasten medulloblastooman kliininen lääketutkimus.

Säätiö myönsi 64 844 euron apurahan tutkimukselle – SIOP PNET5 MB v13: Medulloblastooman postoperatiivinen hoito, kansainvälinen prospektiivinen tutkimus yli 3 – 5 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla.

Säätiö myönsi 35 000 euron apurahan tutkimukselle – Nestebiopsiat lasten ja nuorten pahanlaatuisten keskushermostokasvainten diagnostiikassa ja jäännöstaudin seurannassa.

Säätiö myönsi 80 129 euron apurahan tutkimukselle – BIOMEDE 2.0 (BIOlogical MEdicine for DIPG Eradication) – Keskilinjan diffuusin gliooman kansainvälinen hoito-ohjelma.

Säätiö myönsi 15 000 euron apurahan tutkimukselle – Täsmälääketiede avuksi hepatoblastooman hoidossa.

Säätiö myönsi 2 000 euron apurahan kahden vuoden SIOPEN jäsenmaksu 1000 euroa/vuosi.
Suomi on ollut mukana SIOP:n korkeariski neuroblastooman hoitoprotokollissa, joihin pääsyn edellytyksenä on kuuluminen SIOPEN:iin. .

Säätiö myönsi 15 000 euron apurahan tutkimukselle – Significance and specific targeting of SUMO pathway in Neuroblastoma.

Säätiö myönsi 15 000 euron apurahan tutkimukselle Lapsuusiän leukemian luustovaikutukset – kudostason mekanismit.

Säätiö myönsi 52 000 euron apurahan tutkimukselle Lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien ja myöhäishaittojen epidemiologia, psykososiaalisen hoitoprosessin ja hoito-ohjelmien
kehittäminen TYKS:ssa.

Säätiö myönsi 50 000 euron apurahan tutkimukselle Mutated erythropoietin receptor for the control of the activity of CAR-NK cells in the therapy of pediatric neuroblastoma.

Säätiö myönsi 10 000 euron apurahan tutkimukselle Geneettiset tekijät leukememogeneesissä- fokuksessa GATA2-puutos / Genetic factors in leukemogenesis – focus on GATA2 deficiency.

2021

Research on Thrombocytopenia and aplastic anaemia of children treated in Finland, grant of 20 000 euros.

Research on AT/RT tumors’ epigenetic regulators, grant of 6 000 euros.

Research on FaR-RMS – An overarching study for children and adults with Frontline and Relapsed RhabdoMyoSarcoma, grant of 86 600 euros.

Research on A registry for soft tissue sarcoma and other soft tissue tumours in children, adolescents, and young adults, grant of 76 250 euros.

Research on Functional Precision Medicine For Pediatric Solid Tumors, grant of 80 000 euros.

Research on Mechanisms causing pediatric kidney cancer Wilms tumor, grant of 37 000 euros.

Research on the diagnosis and treatment of children, adolescents and young adults with ependymoma, grant of 57 980 euros.

Research on Osteonecrosis and venous thromboembolism in children and adolescent with Hodgkin’s lymphoma in Finland, Sweden and Denmark, between 2005-2019, grant of 30 000 euros.

Research on Randomized, Multi-Center Phase III Trial comparing two conditioning regimens in children with AML undergoing allogeneic HSCT, grant of 33 770 euros.

Research on CNS NHL flow add-on study, Central nervous system involvement in non-Hodgkin’s lymphoma among children and adolescents: Spinal fluid biomarkers and rituximab penetration, grant of 16 200 euros.

Research on Health-related quality of life in Non-Hodgkin Lymphoma in children and adolescents, grant of 13 800 euros.

2020

Grant of 30 000 euros to research on altered PP2A regulation of the epigenetic machinery in pediatric cancers.

Grant of 60 000 euros to research on late-effects of HR ALL.

Grant of 4 000 euros to research on AML related FLT3-ITD positive.

Grant of 3 500 euros to research on ALAL leukemia.

Grant of 4 000 euros to research on long-term psychosocial late-effects.

Grant of 3 000 euros to research on Notch signaling mechanism in relation to cancer development.

Grant of 69 617 euros to research on Loggic Core BioClinical and Loggic Europe Trial.

Grant of 24 000 euros to research in Pediatric Early Phase Trials Unit.

Grant of 6 000 euros to research on the determinants of drug response in childhood, adolescent and young adult acute lymphoblastic leukemia.

Grant of 47 483 euros to research on HR MB over 3 years old.

Grant of 18 200 euros to research on ALLTogether sub study about asparginase activity levels and outcome.

Grant of 70 000 euros to research consortium on childhood cancer protocol studies.

Grant of 20 000 euros to research on 3D-modeling of childhood osteosarcoma.

Grant of 49 000 euros to research on ALLTogether treatment study protocol.

Lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien epidemiologia, psykososiaalisen hoitoprosessin ja hoito-ohjelmien kehittäminen TYKS:ssa, 70 000 euroa.

 

2019

Korkeariski neuroblastooman hoitoprotokolla (HR-NBL 2.0 SIOPEN), 41 000 euroa »

Ewingin sarkooman kansainvälisen hoito-ohjelman (iEuroEWING), 61 346 euroa »

Lasten ja nuorten (1-17.99-v) Philadelphia-positiivisen akuutin lymfoblastileukemian hoito-ohjelma (EsPhALL2017/COGAALL1631), 36 246 euroa »

Kansainvälinen klassisen Hodgkinin lymfooman hoitotutkimus lapsilla ja nuorilla, Euronet-PHL C2, 52 250 euroa »

SIOP PNET5 MB v12. Medulloblastooman postoperatiivinen hoito, 61 346 euroa »

Complement in pediatric hematopoietic stem cell transplantation, 25 000 euroa »

Lasten aivokasvainten hoitojen myöhäisvaikutukset, 7 000 euroa »

Lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien epidemiologia, psykososiaalisen hoitoprosessin vaakiinnuttaminen, myöhäishaittariskialgoritmin luominen ja hoito-ohjelmien kehittäminen TYKS:ssa, 94 800 euroa.

ALLTogether treatment study protocol of the ALLTogether Consortium for children and young adults with newly diagnosed acute lymphoblastic leukaemia (ALL), grant of 129 500 euros.

Research on childhood cancer patients’ psychosocial post symptoms identifying enhanced by artificial intelligence, grant of 28 000 euros.

Research on the establishment of functional drug response profiling of pediatric solid tumors, grant of 13 800 euros.

Postdoc research on combination therapy of aggressive medulloblastoma, grant of 25 000 euros.

Dissertation thesis research on In-utero exposures and risk of childhood cancer in offspring, grant of 6 000 euros.

Dissertation thesis research on effects of allogenic bone marrow transplantation to respiration and virus infections, grant of 10 000 euros.

Research on relapsed and/or refractory childhood Ewingin sarcoma, grant of 6 750 euros.

Dissertation thesis research on Notch signaling mechanism in relation to cancer development, grant of 2 000 euros.

Research on Complement in pediatric hematopoetic stem cell transplantation, grant of 25 000 euros.

Research on Molecular Mechanisms and Novel Therapeutic Targets for hepatoblastoma, grant of 20 000 euros.

 

2018

LBL 2018 – kansainvälinen lasten lymfoblastilymfooman hoitoprotokolla, 212 100 euroa »

ALLTogether1– A Treatment study protocol of the ALLTogether Consortium for children and young adults with newly diagnosed acute lymphoblastic leukaemia (ALL), 117 140 euroa »

Lasten maksakasvainten uuden kansainvälisen hoitoprotokollan (Paediatric Hepatic International Tumour Trial, PHITT) käyttöönotto Suomessa, 72 150 euroa »

Lasten syöpälääketutkimukset, erityisesti varhaisvaiheen tutkimukset (Pediatric early phase trial unit / ITCC), 18 700 euroa »

Kansainvälinen Langerhansin soluhistiosytoosi (LCH) hoitoprotokolla, LCH-IV, 6 000 euroa »

Lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien epidemiologia, psykososiaalisen hoitoprosessin luominen ja hoito-ohjelmien kehittäminen TYKS:ssa, 100 000 euroa »

 

2017

Lasten maksakasvainten uuden kansainvälisen hoitoprotokollan (PHITT) käyttöönotto Suomessa, 24 750 euroa »

ALL:n ylläpitohoidon tehostaminen allopurinolin avulla, 9 000 euroa »

Lasten syövän hoito-ohjelmien kehitys Taysissa, 20 000 euroa »

Lasten leukemian uusien hoitojen kehitys, 15 000 euroa »

PeeTu:ssa 2017 alkavat varhaisvaiheen lasten syöpälääketutkimukset, 15 000 euroa »

Lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien epidemiologia ja hoito-ohjelmien kehittäminen TYKS:ssa, 100 000 euroa »

SIOP 2016 UMBRELLA hoitoprotokolla, 26 000 euroa »

Lasten varhaisvaiheen kliininen lääketutkimuskeskus, Pediatric Early Phase Trial Unit, 3 000 euroa »

 

2016

Uuden osteonekroosiluokituksen kliininen merkitsevyys NOPHO ALL 2008 kaaviolla hoidetuilla potilailla ja luokituksen käyttöönotto ALLtogether kaaviossa, 12 000 euroa »

TYKSin lasten syöpäosaston hoidon kehityshakkeiden tukeminen vuonna 2016, 100 000 euroa »

Lapsuusiän medulloblastooman kansainvälinen hoito- ja tutkimusohjelma (SIOP PNET 5 MB), 20 000 euroa »

LBL 2014 Registry – kansainvälinen lasten lymfoblastilymfoomaprotokolla, 20 000 euroa »

 

2015

Väitöskirja-apuraha tutkimukseen Lapsuusiässä syövän sairastaneiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijät, 20 000 euroa »

Korkean riskin neuroblastooma tutkimus (High-risk neuroblastoma study 1.7) SIOP-Europe (SIOPEN), 7 200 euroa »