Lapset juoksevat syöpää sairastavien lasten hyväksi
Tänään 25 000 lasta ympäri Suomen juoksee syöpää sairastavien lasten hyväksi.
KOULUJUOKSU on Pohjoismaiden suurin hyväntekeväisyysjuoksu, jossa koulu- sekä päiväkotilaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Suomessa kerätyt varat kohdistetaan Aamu Säätiön kautta lasten syöpähoitojen tutkimukseen ja kehitykseen.
Tapahtuman järjestää hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue Team Rynkeby – God Morgon. Järjestäjälle on ensisijaisen tärkeää taata turvallinen koulujuoksutapahtuma kaikille. Koulujuoksussa noudatetaan THL:n ja hallituksen ohjeistuksia sekä yleisiä suosituksia koronaviruksen suhteen.
LIIKUNTA, YHTEISÖLLISYYS JA HYVÄNTEKEVÄISYYS
Koulujuoksussa oppilaat tekevät hyvää itselleen ja toisille. Heistä tulee myös osa suurta pohjoismaista yhteisöä, joka yli luokka-, koulu- ja maarajojen on mukana auttamassa vakavasti sairaita lapsia.
Ennen juoksua oppilailla on mahdollisuus hankkia tukijoita perheenjäsenistä, ystävistä ja paikallisista yrittäjistä, joita pyydetään antamaan sopivaksi katsomansa summa kierrokselta tai kilometriltä, jonka oppilas juoksee Koulujuoksun yhteydessä.
Tukijat maksavat summan viimeistään 13.9.2020 osoitteessa www.teamrynkeby-godmorgon.fi/lahjoitus.
Syöpään sairastuneita lapsia ja nuoria on jo lähes joka koulussa, joten Koulujuoksu antaa mahdollisuuden keskustella vakavasta ja vaikeasta asiasta kouluissa. Team Rynkeby – God Morgon toivoo, että sen tuottamaa materiaalia voidaan hyödyntää kouluissa. Materiaali auttaa käymään keskusteluja oppilaiden kanssa lasten vakavista sairauksista, jotka vaikeuttavat sairastuneiden lasten osallistumista kouluyhteisöön.