Syöpää sairastavat lapset saavat joululahjaksi tunnekirjan
AAMU Säätiön ja Me-säätiön yhteinen tunnekirja voi olla apu vaikeassa tilanteessa. Tänä jouluna sitä jaetaan yhteensä 1500 kappaletta Suomen yliopistollisten sairaaloiden lasten syöpäosastoille.
Tänä jouluna Suomen jokaisen yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosaston lapsi saa joululahjaksi tunnekirjan. AAMU Säätiön ja Me-säätiön yhteinen julkaisu, Minun oma tunnekirja, on tunnekouluttajan ja Emotion Tracker -mobiilisovelluksen kehittäjän Camilla Tuomisen käsialaa.
Minun oma tunnekirja on työkalu, jonka avulla syöpään sairastuneet lapset voivat käsitellä pelkoa, hämmennystä, surua, vihaa ja muita tunteita, joita syöpään sairastuminen ja uusi elämäntilanne herättävät.
Kirjan avulla omia tunteitaan voi tutkia tekemällä niistä muistiinpanoja, piirtämällä kuvan tai vaikka heittämällä kirjan päin seinää. Jokainen kirjan saaja voi etsiä oman tapansa käyttää sitä.
“Kirjalla haluamme auttaa lapsia löytämään toivon, rohkeuden ja elämänilon, vaikka elämä olisi nyt vaikeaa. Aurinko paistaa edelleen”, AAMU Säätiön asiamies Laura Paasio kertoo.
Syöpään sairastuminen mullistaa lapsen ja hänen läheistensä elämän äärimmäisellä tavalla. Kirja on pieni askel kohti omien tunteiden ymmärtämistä.
“Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen ovat oleellinen taito hyvinvoinnin kannalta. Syöpää sairastavien lasten elämässä myllertävä myrsky sekoittaa tunteita. Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen rauhoittaa mieltä”, Camilla Tuominen sanoo.
Myös syöpätutkija, lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri, TYKS:in lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien hoidon vastuualuejohtaja Päivi Lähteenmäki tunnistaa, kuinka tärkeää koko henkilöstön olisi tukea potilasta ja hänen perhettään henkisesti. Syöpähoitojen aikana henkinen tuki parantaa potilaan hyvinvointia.
“Vaikka psyykkisillä seikoilla ei olekaan tieteellisesti todettu olevan vaikutusta varsinaiseen syövän voittamiseen, on selvää, että potilaan mahdollisilla käsittelemättömillä traumaattisilla kokemuksilla on varmasti vaikutusta hänen myöhempään hyvinvointiinsa”, Lähteenmäki toteaa.
Minun oma tunnekirja -kirjaa jaetaan tänä jouluna yhteensä 1500 kappaletta.
Kiinnostuitko Minun omasta tunnekirjasta? Kerromme siitä mielellään lisää. Ota yhteyttä AAMUn Laura Paasioon: laura.paasio@aamusaatio.fi
AAMU Säätiön tärkein tavoite on mahdollistaa jokaiselle syöpään sairastuneelle lapselle uudenaikaisin ja paras hoito ja terve aikuisuus ja täysi elämä myös syövästä paranemisen jälkeen. AAMU rahoittaa lasten syöpähoitojen tutkimusta ja kehitystä.
Me-säätiön tavoitteena on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja eriarvoistumista Suomessa. Jokaisella lapsella ja nuorella pitäisi olla taustastaan riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet turvalliseen kasvuun ja kehitykseen sekä hyvään elämään. Säätiö tukee yhdenvertaisuutta edistäviä hankkeita.
Camilla Tuominen (KTM, psykologian perusopinnot) on tunnekouluttaja, kirjailija, kuvittaja sekä tunne-startup yrityksen toimitusjohtaja. Hänen missionaan on opettaa kaikille mitä tunteet ovat ja miten meistä jokainen voi oppia niitä johtamaan.