Kansainvälinen Langerhansin soluhistiosytoosi (LCH) hoitoprotokolla, LCH-IV, 6 000 euroa
Langerhansin soluhistosytoosi (LCH) on harvinainen, kaikissa ikäryhmissä esiintyvä immuunijärjestelmän tauti. Se voi ilmetä monissa elimissä mm. luustossa, ihossa, imusolmukkeissa, maksassa, keuhkoissa, pernassa, luuytimessä tai keskushermostossa ja moninaisilla oireilla. Tauti jaotellaan levinneisyyden mukaan kahteen ryhmään: SS (Single System) LCH eli yhdessä elimessä tai elinjärjestelmässä esiintyvä ja yleisesti hyvän ennusteen ryhmä (ei välttämättä systeemistä hoitoa vaativa tai vain lyhytaikaisesti) sekä MS (Multi System) LCH useammassa elimessä esiintyvä, lopputulokseltaan arvaamattomampi ryhmä: spontaanista paranemisesta aina fataaliin lopputulokseen.
Vaste alkuhoidolle ja riskielinten eli luuytimen, pernan tai maksan osallisuus ovat tärkeitä ennustellisia tekijöitä: MS-LCH ryhmässä ennuste yli 95%, jos ei riskielinten osallisuutta vinblastiinin ja prednisolonin –alkuhoidolla ja vastaavasti riskielinten affisoituessa suurentunut riski epäsuotuisalle ennusteelle. Taudin reaktivoituminen tai sen krooninen muoto vaikeilla, pysyvillä seuraamuksilla heikentää elämänlaatua, varsinkin, jos vaikutukset kohdistuvat keuhkoihin fibroosin muodossa tai keskushermostoon johtaen hormonaalisiin ja neurodegeneratiivisiin muutoksiin.
Edeltävät kansainväliset tutkimusprotokollat ovat osoittaneet Vinblastiinin ja Prednisolonin olevan tehokas kombinaatiohoito MS-LCH primaarivaiheessa joko riskielimettä tai riskielimisillä potilailla. Lisäksi LCH-III hoitoprotokollalla kyettiin osoittamaan pidennetyn Vinblastini-Pednisolonin (12 kk vs. 6kk) terapian ehkäisevän reaktivaatioita riskielinten affisoimassa ryhmässä. LCH-III tulokset toimivat nykyisen LCH-IV- hoitoprotokollan perustana. Taudin esiintymisen ja lopputuloksen kompleksisuuden vuoksi LCH-IV protokolla pyrkii muokkaamaan hoitoja yksilöllisemmäksi primaarivaiheen oireiston sekä hoitovasteen myötä.
Tutkimuksen primaaritavoitteet:
• Vähentää kuolleisuutta MS-LCH rikielinryhmässä siirtämällä intensiivisempään hoitoon (Stratum III tai Stratum IV), jos ei vastetta ilmene ensilinjan hoidolle
• Vähentää reaktivaatiota ja pysyviä muutoksia MS-LCH (Group-1) pidentämällä (12 vs 24 kk) ja tehostamalla (+/- 6-MP) ylläpitovaihetta (continuation treatment, randomisoitu)
• Vähentää reaktivaatiota ja pysyviä muutoksia SS-LCH (multifokaaliset luusto tai isoloitu ”CNS-risk lesions, Group-2) pidentämällä (6 vs 12 kk) ylläpitovaihetta (continuation treatment, randomisoitu)
• Tutkia toisenlinjan Pred/ARA-C/VCR terapian vaikutuksia yhdistettynä (randomisaatio) 24 kk indometasiinilla tai 6-MP/MTX riskielimittömillä potilailla (ei vastetta ensilinjan hoidolle tai taudin reaktivaatio riskielimittömillä hoitojen päättymisen jälkeen), tarkoituksena kartoittaa taudin totaali häviäminen, taudin reaktivaation ennaltaehkäisyvyys ja pysyvien muutosten välttäminen
• Arvioida 2-CdA vaste isoloitujen CNS-LCH tuumoreiden hoidossa
• Arvioida suonensisäisesti annetun immunoglobuliinin tai pieniannoksisen sytarabinilääkityksen merkitystä parantaakseen neuropsykologista oireilua kliinisesti CNS-LCH neurogeneratiivisesti manifestoitunella
• Kuvata kirjo ja insidenssi pysyvät muutokset systeemisesti hoidetuilla, identifioida riskitekijät ja hahmottaa systeemisen hoidon rooli preventiossa
• Prospektiivisesti tutkia SS-LCH potilaiden tilannetta, joilla ei siis indikaatiota systeemihoidolle, kuvata taudin progressio, reaktivaatio, tarve lääkkeelliselle interventiolle ja pysyvien muutosten kaikissa diagnoosin jälkeisissä vaiheissa
Tutkimusjakso ja nykytila:
Tutkimus on aloitettu 2011. Suunnitelmissa kokonaisuudessaan sisäänottaa ensilinjan hoitoprotokollaan 1100 potilasta (Stratum I), joista 800 osallistuisi randomisaatioon eli 400 molempiin ryhmiin (Group 1 ja Group 2).
Ensilinjan hoitoon vastaamattomat (Stratum I) olisivat soveliaita muihin interventioihin (Stratum II, III ja IV). Kesäkuun (2.6.2018) Liettuan Vilnassa NOPHO-kokouksen yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa Histiosytoosi- työryhmänkokouksessa koordinaattori Jan-Inge Henter totesi yhteenvedossaan tutkimukseen liittymisen olleen ennakoitua hitaampaa. Tutkimushoitoprotokollan sisäänottovaihetta on pidennetty 5-6 vuoden ajanjaksolla.