AAMU Säätiön uuden vuoden terveiset

Aamu Säätiö täytti viime vuonna pyöreät 10 vuotta. Iloksemme toiminnan alussa asetettu tavoite, mahdollistaa lasten syöpien kliininen tutkimus Suomessa saavutettiin.

Vaikka Aamu aloitti työnsä tyhjältä pöydältä ja tilillä 0 euroa, on se sinnikkään tietoisuus- ja varainhankintatyönsä johdosta voinut viimeisen viiden vuoden ajan rahoittaa kaikki lasten syöpälääkäreiden merkittäviksi arvioimat hoitotutkimukset. Näin Suomessa on voitu ottaa käyttöön lähes 40 eri lasten syövän hoito-ohjelmaa ja mahdollistettu uusimmat hoidot syöpään sairastuneille lapsille. Tästä kiittämme teitä rakkaat lahjoittajat ♥️ Erityiskiitokset menevät Team Rynkebylle. Pitkäaikainen yhteistyömme on Aamulle elintärkeä.

Aamu sai arvokkaan valtakunnallisen tunnustuksen joulukuussa, kun säätiön asiamiehelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristi Aamu Säätiön sekä lasten syöpätutkimuksen rahoituksen eteen tekemästä työstä. Tästä kiitos Aamun tukijoille koko kymmenvuotisen toiminnan aikana.

Aamu Säätiön tavoite on jatkossakin mahdollistaa lasten syöpähoidon tutkimusrahoitus ja näin uudenaikaisin hoito. Lisäksi Aamu seuraa jatkuvasti lasten syöpätutkimuksen innovaatioita ja on mukana rahoittamassa hoitojen kehitystä esimerkiksi geenilääketieteeseen ja immunologiaan liittyvässä tutkimuksessa sekä uuden teknologian, kuten keinoälyn tuomien mahdollisuuksien osalta.

Näistä lähtökohdista on hyvä jatkaa kohti seuraavaa toiminnan vuosikymmentä. Yhdessä luomme paremman tulevaisuuden ja terveen aikuisuuden kaikille syöpään sairastuneille lapsille.