Suomessa tehtävä täysin ainutlaatuinen tutkimus voi mullistaa ymmärryksen lasten syövistä

Aamu Säätiö tukee 30 000 eurolla tutkija Anna Aakulan (Turku Bioscience Center) tutkimusta, joka selvittää, millainen rooli PP2A-proteiinin eli syöpäsolujen kasvua estävän jarrun säätelyllä on lasten syöpiin ja niiden hoitomuotojen kehittämiseen.

“Aikuisten syövissä on yleensä ehtinyt ajan ja iän myötä tapahtua useita solumutaatioita. Lasten syövissä puolestaan epigeneettinen säätely on keskeisempää ja sen ymmärtäminen tärkeämpää. Lasten syövät käyttäytyvät täysin eri tavalla kuin aikuisten syövät, joten aiempia aikuisten syövistä saatuja tutkimustuloksia ei voi monistaa suoraan koskemaan lapsia. Tulokset voivat olla aivan erilaisia”, Aakula sanoo.

Uusi tekoälytutkimus käynnistynyt – tavoitteena terve aikuisuus syövän sairastaneille lapsille

Tyksin lasten syöpäyksikössä ja Turun yliopistossa on aloitettu maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen tutkimusprojekti, jossa tehostetaan tekoälyn avulla lapsena syövän sairastaneiden myöhäisvaikutusten hoitoa. Aamu Säätiö rahoittaa dosentti ja syöpätutkija Päivi Lähteenmäen ja kliinisen hoitotieteen professorin Sanna Salanterän tutkimuksen 28 000 euron suuruisella apurahalla.

Aamu haluaa olla mukana kehityksen kärjessä mahdollistamassa uusien innovaatioiden hyödyntämisen lasten syöpähoidoissa ja edistää tutkimusta, jotta terve aikuisuus olisi kaikille syöpään sairastuneille lapsille totta.

Lasten syövän hoito-ohjelmien kehitys Taysissa

Apurahalla rahoitetaan kahdeksan eri lasten syövän hoidon tutkimusta, jotka ovat tutkimuksen ylläpitovaiheessa eli sisältävät ohjelmiin osallistuvien potilaiden hoidon lisäksi näytteiden lähetyksen biopankkiin sekä kunkin tutkimuksen päätutkimuskeskukseen analysoitavaksi.

Aamu rahoittaa lasten aivokasvainten hoitoihin liittyvien myöhäisvaikutusten tutkimusta

Lapsuusiän syövästä selviytyneistä lähes 70 % esiintyy jossain elämänvaiheessa vakavia fysiologisia tai psykologisia myöhäishaittoja. Lapsena sairastetun aivokasvaimen, jonka hoidoksi on annettu sädehoitoa, myöhäisten haittojen riski on suurempi kuin monissa muissa syövissä.

Tähän aiheeseen pureutuu LL Tiina Remes, jonka väitöskirjatutkimukseen ’Lasten aivokasvainten hoitojen myöhäisvaikutukset’ Aamu Säätiö on myöntänyt 7 000 euron tutkimusapurahan.

Aamu on myöntänyt 25 000 euron apurahan tutkimukseen ’Komplementtijärjestelmän reaktiot lasten kantasolusiirroissa’

Aamu Säätiö on myöntänyt 25 000 euron apurahan tutkimukseen, jossa selvitetään lasten kantasolusiirtoihin liittyvän luonnolliseen immuunijärjestelmään kuuluvan komplementtijärjestelmän reaktioita kantasolusiirtojen yhteydessä.

Kantasolusiirto on vakiintunut hoitomuoto leukemioissa sekä monissa muissa lasten vaikeissa verenmuodostuksen ja immuunijärjestelmän sairauksissa. Kantasolusiirrossa kaksi eri immuunijärjestelmää, saajan ja luovuttajan, kohtaavat, mikä johtaa immunologisiin reaktioihin.

Tutkimuksessa halutaan selvittää aktivoituuko komplementtijärjestelmä tai muuttuuko sen toiminta lasten kantasolusiirtoprosessin aikana.

Tutkimusta vetävät immunologian prof. Seppo Meri sekä solu- ja verensiirtohoitojen prof. Kim Vettenranta. LL Lilli Leimi tekee aiheesta väitöskirjatutkimusta.